Rollock-tuotteet valmistetaan Kajaanissa

Rollock on perustanut vuoden 2017 alussa tuotantolaitoksen Kajaaniin ja siirtänyt samalla lukkojen kokoonpanon Suomeen. Halusimme tukea kotimaista työntekoa ja osaamista. Laatu on meille erittäin tärkeää ja omassa tuotantolaitoksessa pystymme kiinnittämään laatuun erityistä huomiota. Kajaanissa on valmiudet valmistaa, huoltaa ja testata Rollock-tuotteita. Teemme myös jatkuvaa tuotekehitystä, johon Kajaanin tuotantolaitos on tarjonnut erinomaiset puitteet ja testiympäristöt. Rollock-tuotteiden kotimaisuusaste on saatu Kajaanin tuotantolaitoksen myötä erittäin korkeaksi. Rollock on suomalaisomisteinen yritys, tuotekehityksemme tapahtuu Suomessa ja tämän vuoden alusta asti myös tuotteiden kokoonpano on tehty Kajaanissa. Rollockin pääkonttori sijaitsee Espoon Otaniemessä. Kajaanin tuotantolaitos on mukana Vipuvoimaa EU:lta hankkeessa. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on myöntänyt Rollock Oy:lle Euroopan aluekehitysrahaston osarahoittamaa yrityksen kehittämisavustusta tuotantolaitoksen perustamiseen. Tämä on mahdollistanut tuotantolaitoksen vaatimat laiteinvestoinnit ja tuotanto on saatu kesän aikana Kajaanissa kunnolla käyntiin.

Leave a Reply