Yritys

Kotimainen kulunhallintajärjestelmien valmistaja

Rollock Oy on kotimainen kulunhallintajärjestelmien valmistaja. Innovatiivisia Smarter Access kulunhallintatuotteita kehitetään ja valmistetaan Suomessa. Rollock Oy on osa FSM-konsernia. FSM Oy Fonel Security Marketing hankki vuonna 2022 Rollock Oy:n omistukseensa yhdessä sijoittajaryhmän kanssa. Rollock toimii jatkossakin itsenäisenä yhtiönä vastaten tuotteiden valmistamisesta, kehittämisestä ja palveluiden ylläpidosta. FSM:n rooli on Rollock-tuotteiden myynti, markkinointi ja asiakaspalvelu.

Rollock tuo digitalisaation asumiseen ja toimitiloihin

Autojen ovet ovat digitalisoituneet jo aikaa sitten, joten Rollock on päättänyt tuoda uudenlaista, arkea helpottavaa teknologiaa myös rakennusten lukitukseen. Rollockilla on takana mittava tuotekehitysprosessi, jonka tuloksena ovat syntyneet sekä käytettävyydeltään että designiltaan ensiluokkaiset Rollock Smarter Access ratkaisut. Tuotteillamme on Avainlippu sekä Design from Finland -merkit, jotka viestivät suomalaisesta työstä. Kotipaikkamme on Kajaanissa, missä sijaitsee myös yrityksen tehdas sekä datacenter.

Tänä päivänä Rollock Smarter Access järjestelmää on saatavana jälleenmyyjien kautta ympäri Suomen. Rollock helpottaa jokapäiväistä arkea ja liikkumista toimittamalla kulunhallintaratkaisuja asumiseen, erilaisiin toimitilaratkaisuihin, majoituspalveluihin ja muihin julkisiin tiloihin. Tavoitteenamme on luoda ovista kulkemisesta elämys, lisätä kotien turvallisuutta ja helpottaa ihan jokapäiväistä arkea.

Tuotevalikoima laajenee

Rollock Oy on saanut vuonna 2023 rahoitusta uuden ohjaintuoteperheen kehittämiseen. Tuoteperhe laajentaa yrityksen tuotetarjoamaa ennen kaikkea saneerauskohteisiin.

Haluatko kuulla lisää?

Ota meihin yhteyttä, me toteutamme innovatiivisimmatkin ratkaisut!

Ota yhteyttä